Hiiohoi ja nokka kohti Tallinnaa!!
Kello on liian vähän, mutta fiilikset ehdottomasti katossa. Liekö syynä univaje, heppoinen aamupala vai kellonaika, mutta bussi lähtee kohta ja tavarat on pakattuna.
Sini odottaa keskustassa ja siitä sitten yhdessä laivalle ja aamiaisbuffettia tuhoamaan.
Suurempaa postausta shoppailuista ja paljon muusta kunhan päästään takaisin.
Toivottavasti säät suosii :>
Laura
maanantai 27. heinäkuuta 2009
perjantai 24. heinäkuuta 2009
You know it makes my heart beat
Tänään en ole tehnyt mitään. Sen sijaan ajatustasolla on tapahtunut paljonkin, mieleni on pyörinyt tulevissa tapahtumissa hurmaavalla vauhdilla.
Lähinnä mun mielessä pyörii huominen, oi huominen. Varataan matkat & hotelli Tallinnaan ja illemmalla päädytään jälleen tsekkaamaan Cuban lauantaimenot.
Tallinnaa kohti lähdetään siis maanantaina, tarkotus olis shoppailla ja käydä jossain nassuhoidossa, mulle ehkä myös uusi tukka. Käydään myös vetämässä mätöt ja parit drinkit jo viime kerralla hyväksi todetussa afrikkalaisessa ravintolassa.
Siltä reissulta tulee luultavasti aika kasa kuvia, niitä onnistuneimpia sitten tänne läiskitään, näin oletan.
Mikä mua riivaa, haluaisin juosta ulos sateeseen tanssimaan, tanssituttaa niin pirusti. Haluan tanssia jalkani kipeiksi, kurkkuni kuivaksi, pääni pyörryksiin.
Paras tanssibiisi tällä hetkellä. Ah.
-Sini

torstai 23. heinäkuuta 2009
High Life.

click!
Eilen oli superhauskaa, Cubassa oli hyvät meiningit ja lempparibaarimikko paikalla. Ja toki all time favorite person; poke. Vanhoja tuttuja ollaan jo, ihme että muisti naaman ja henkilön!
Mutta matka jatkui asunvaihdon jälkeen (hame vaihtui shortseiksi ja teeppariksi) isommalle tanssilattialle missä sitten testailtiin omaa ja kenkien kuntoa yli kolmen tunnin ajan. Oli kuuma, mutta loistavaa musaa ja seuraa.
Tänään ei ollut tukka kipeä, lähinnä vaan muutamat varpaat gladiaattorikorkkaireitten takia. Aamupäivä seilasi Buffyn, Sinin, murojen, popkornien ja salaatin ohella eteenpäin. Illemmalla tapasin toisen kamun ja suuntasin lenkkipolulle uusien kenkien kera. Onneksi jalat kesti ja oli kivaa :>
Lisää myöhemmin, huomenna töitä ja nyt tv:n ääreen vesimelonin kera.
Poppop,
Laura
keskiviikko 22. heinäkuuta 2009
Holla at ya boy!
Heippan poksukkaiset, tästä alkaa meidän bloggaus, eli Sinin ja Lauran.
Tässä ollaan pikkuhiljaa suuntaamassa kohti keskustan ilta-elämää ja juhlimaan kuin pienet eläimet. Saa nähdä minne päädytään :>
Mutta huomenna lisää infoa kunhan kotiudutaan (jos kotiudutaan) :D
Olkoon tämä siis ensimmäinen ja virallinen postaus ja tästä alkakoon uusi vaihe elämässä, bloggaus!
See ya later, alligator!
Sini & Laura

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)